Leila Vilhelmiina Savolainen "Ennakkoluuloton edelläkävijä" ; on SPR:n minulle myöntämä tunnustus. Se kuvastaa hyvin minua ja luonnettani.
Olen -62-vuotias syntyperäinen kuopiolainen -kahden tyttären äiti ja minulla on kaksi lastenlasta -kunnallisneuvos, terveydenhoitaja, kotoutumisen asiantuntija, sekä kansainvälinen moniosaaja -kaupunginvaltuutettu vuodesta 1997 lähtien -olen tällä hetkellä kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Pohjois-Savon maakuntavaltuuston 2. varapuheenjohtaja, Pohjois-Savon Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen, sekä Suomen Teatterit ry:n hallituksen jäsen. Lisäksi olen Kuopion kansainvälisyys- ja tapahtumatyöryhmien jäsen ja Kuopion kaupungin edustajana WHO:n Healthy Cities organisaatiossa vuodesta 2010 lähtien.
Kirjoitin ylioppilaaksi Minna Canthin lukiosta v. 1981. Sairaanhoitajaksi valmistuin Pohjois-Karjalan Sairaanhoito-oppilaitoksesta v. 1985 ja erikoistuin terveydenhoitajaksi Savonlinnassa v. 1988. V. 2018-2019 suoritin Savonia AMK:lla Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kehittämisen erikoistutkinnon.
Terveydenhoitajana olen työskennellyt äitiys- ja lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa, kotisairaanhoidossa ja terveysasemalla Helsingin Eteläisessä suurpiirissä. Kuopion kaupungilla työskentelin äitiys- ja lastenneuvolassa sekä kouluterveydenhoitajana, kunnes tulin valituksi kiintiöpakolaisten terveydenhuollosta vastaavaksi terveydenhoitajaksi v. 1993 ja siinä työssä olen edelleen.
Työ on itsenäistä ja se vaatii jatkuvaa maailmanpoliittisen tilanteen seuraamista. Kansainvälisyys on työssäni arkipäivää. Potilastyön lisäksi käyn kouluttamassa paikallista ja koko Suomen alueella terveydenhuoltoalan henkilökuntaa, yliopiston, Savonia AMK:n ja SAKKYn opiskelijoita ja eri yhteisöjen edustajia. Olen toiminut asiantuntijana eri projekteissa ja työryhmissä (mm. THL, Maahanmuuttovirasto) ja vuodesta 2013 lähtien olen työskennellyt Maahanmuuttoviraston kiintiöpakolaisten valintadelegaatiomatkoilla kotoutumisen asiantuntijana mm. Iranissa, Turkissa, Egyptissä, Libanonissa, Nigerissä ja Sambiassa. Tärkeintä työssäni on vahva ammattitaito, johdonmukaisuus, napakkuus, mielikuvitus ja ennen kaikkea joustavuus ja huumorintajuisuus.
Valtuustourallani minulla on ollut merkittäviä luottamustehtäviä. Olen ollut mm. koulutuslautakunnan, omistajaohjausjaoston ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen 1. ja 2. varapuheenjohtaja, sekä kaupunginhallituksen jäsen. Savon ammattiopistossa olin valtuuston puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä, sekä Kuopio Tanssii ja Soi hallituksessa molemmissa 16 vuoden ajan. Luottamushenkilöltä vaaditaan vahvaa talous- ja yhteiskuntaosaamista ja siksi olen kouluttautunut säännöllisesti valtuustourani aikana. Olen suorittanut mm. poliittisesta johtamisesta JET-tutkinnon (Johtajan erityisammattitutkinto) ja Kauppakamarin HHJ-kurssin (hyväksytty hallituksen jäsen). Olen osallistunut kuntien ammatillisen ja poliittisen johtamisen kehitystyöhön useissa Kuntaliiton hankkeissa, kuten mm. Kuntajohtaminen 2017- projektiryhmässä, Hyvä hallitustyöskentely-julkaisun kirjoittamisessa, sekä tulevaisuuden kunta-kehitysohjelmassa.
Vapaa-ajallani kokkailen, leivon, valokuvaan, lenkkeilen ja käyn allasjumpassa ja vesijuoksemassa. Olen innokas penkkiurheilija, käyn katsomassa eri lajeja mahdollisuuksien mukaan , mutta erityisesti sydämeni sykkii KuPSille. Olen myös teatterin ja monipuolisen elävän musiikin, runouden ja dekkareiden suurkuluttaja ja kulttuurin puolestapuhuja.