"Positiivinen draivi kehittämiseen"

Leila Savolainen otti jo alussa napakan otteen

Markku Heiskanen

- Pitkästä aikaa tiedetään mistä äänestetään. Tämä kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Erkki Virtasen (vas.) toteamus maanantaisen kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen kuvastaa juuri sitä, millä otteella uusi valtuuston puheenjohtaja keskustan Leila Savolai­nen (44) aikoo luotsata kaupunkia seuraavien kahden vuoden aikana ykkösnaisen ominaisuudessa.

Savolainen on ensimmäinen keskustalainen nainen puheenjohtajana.

- Aion johtaa valtuuston työskentelyä napakalla otteella kuitenkin niin, että samalla on silmäkulmassa pilkettä, sanoo Savolainen ensimmäisen kokouksen jälkeen.

Napakkuus ei hänen mukaansa merkitse tiukkapipoisuutta.

- En ole johtamassa lastentarhaa, vaan kaupungin ylintä päättävää elintä - valtuustoa.

Savolainen on valmistautunut tehtäväänsä, "vaikka alussa oli perhosia vatsassa".

Etukäteiskeskustelu on tärkeää

Savolaisen lähtökohtana on, että virkamiehillä ja luottamusmiehillä on oltava kaupungin kehittämisessä ”positiivinen draivi”:

- Työskentelyyn ei tule radikaaleja muutoksia, mutta haluan, että asioista keskustellaan eri poliittisten ryhmien välillä ennen päätöksentekoa paljon enemmän kuin tähän mennessä. Minua on häirinnyt keskustelemattomuus. Tätä varten on olemassa valtuuston neuvotteluryhmä, jossa ovat mukana puolueiden nokkamiehet. Aion kutsua sen koolle heti, kun valtuuston esityslista on tullut.

Savolaisen mukaan isoissa linjakysymyksissä on suuntauduttava keskustelevampaan suuntaan.                     .

- Juuri tulevaisuuteen luotsaavien asioiden kohdalla on tärkeää avata keskustelu ajoissa eikä ennustettavuus päätöksiä tehtäessä ole suinkaan pahasta.

Etualalla on myös kaupungin henkilöstön hyvinvoinnin.kehittäminen. Paras-hanke on tärkeä koko kaupunkiseudun kehittämisessä.

- Nyt meillä on oltava rohkeutta ja kykyä visioida tulevaisuuteen. Miten Kuopio todella ottaa sen vahvan roolin, mitä seutukunta odottaa ja tarvitsee?

Hän painottaa elinkeinostrategiaa, työvoiman saatavuutta ja palvelutuotannon uudistamista sekä maankäytön tehostamista.

- Asuntotuotantoa on tuettava. Kun Saaristokaupunki on täyteen rakennettu noin 2010, niin sitten on vuorossa Hiltulanlahden rakentaminen, joka on nyt jäissä. Seuraavaksi meidän on suunnattava katseemme Ranta­Toivalaan, jota on lähdettävä yhdessä visioimaan Siilinjärven kanssa.

Velkakierre on saatava poikki

Kaupungin ykkösnainen kiinnittää huomionsa talouteen. Talouden alijäämä ja velkakierre on saatava poikki.

- Meillä ei ole varaa velkaantua enempää, sanoo terveydenhoitajana kaupungilla toimiva Savolainen. Kuopiohan ottaa tänäkin vuonna rutkasti velkaa.

Hän haluaa panostaa kaupungin vetovoimaisuuteen ja kilpailukykyyn.

- Meidän on löydettävä se, mitä hyvää täällä on, ja sitähän on valtavasti.

Savolainen sanoo, että kaupungin strategian ja hallintokuntien strategioiden on suuntauduttava entistä enemmän yhteen. Savolainen on istunut valtuustossa 1997 lähtien. Hänellä on kokemusta muun muassa koulutuslautakunnan puheenjohtajuudesta. Viimeiset kaksi vuotta hän on ollut valtuuston 1 varapuheenjohtaja. Valtuuston puheenjohtajana hänen työmääränsä lisääntyy valtavasti.

Siihen hän on varautunut. Ja niin on perhekin. 17-vuotias Vilma ja 14-vuotias Reeta sekä aviomies Veikko olivat todistamassa, kun äiti valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.

Kaikesta päätellen meillä on aika jämy puheenjohtaja!